3/13/2012

Alakerran pohjapiirrustus ja eteishaaveita

Olen tainnut jo muutamaan otteeseen kertoa huonosti rakennetusta eteisestämme/kuististamme. Vaikka edellinen omistaja muualle taloon ikkunat uusikin, kuistilla on yhä alkuperäiset ohuet yksilasiset ikkunat ja niiden välissä on kurkkimisrakoja. Kuisti on siis kylmä ja sen alla sijaitseva betonikellarikin kaipaa kuntotarkastuksenkin mukaan toimenpiteitä. Kuisti olisi siis tarkoitus ehostaa oikeasti lämpimäksi eteiseksi ja väliseinä purkaa, jolloin päästään eroon kapeasta käytävästä joka vie vessaan ja keittiöön. Piha- ja julkisivusuunnitelmat ovat vielä vaiheessa, joten sisäänkäynnin paikka ja ikkunoiden määrä/sijainti saattaa tuosta kuvasta muuttua. Pääpiirteittään alakertamme näyttänee ensi syksyyn mennessä kuitenkin tältä. 


Minä jo tyypillisesti haaveilen kalusteista ja eteisen sisustuksesta, vaikka rakentamista ja remppaa on vielä edessä vaikka kuinka paljon. Toisaalta, kun suunnittelee ajoissa on mahdollista hyödyntää hankintoihin alennusmyyntejä tai kirppareita. Ostinkin tänään pintavikaisen Artek-seinähyllyn, joka olisi tarkoitus hioa ja maalata mustaksi. Siihen on sitten kiva joskus sommitella kippoja taskujen tyhjentämistä varten: avaimille, kännykänlatureille jne. Ritiläpenkillä taas olisi hyvä pukea lapset ja 160 naulakkoon olisi kätevä ripustaa vieraiden ulkovaatteet.

             

Naulakon ja penkinkin voisin ostaa second handeina ja entisöidä itse (tai siis luultavasti nakittaa T:lle). Valaistus tuottaa vielä päänvaivaa: ehdottomasti upotettavia valaisimia, mutta pitäisikö kaveriksi laittaa joitain seinä- tai riippuvalaisimia? Dixonin mustat Beat:it sopisivat Artekien kanssa kuin nenä päähän, mutta ei niitä taida oikein järkevästi saada sijoitettua tuon malliseen tilaan. Olisikohan liian epäsymmetriset jos niitä sommittelisi kaksi suoraan linjaan ulko-ovesta eteenpäin? Kivoja seinävalaisimiakin on kyllä, niitä voisi katsella tarkemmin.

4 comments:

  1. En tiedä oonko aiemmin tullut kommentoineeksi, mutta nyt pakko sanoa, että hitsit sulla on kivoja suunnitelmia! Noi mustat Artekit sopis meiänki kotiin ja se teiän aiemmassa postauksessa esitelty keittiö - niin tyylikäs! Millä ohjelmalla sä teet nuita pohjakuvia? Nekin näyttää hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos! Kiva kuulla että pidät meidän keittiöstä. Mustat Artekit on tosi tyylikkäät, muotoilu pääsee ihan uudella tavalla esiin tumman värin myötä. Tykkään toki koivustakin, mutta nuo on ehkä helpommin yhdistettävissä meidän kodin pintamateriaaleihin.

      On kyllä hauskaa suunnitella kaikenlaista, kohta kun toivottavasti pääsee taas toteuttamaankin. Pohjakuvat on tehty ilmaisella Floorplannerilla, joka on ollut ihan korvaamaton apu tässä projektissa.. kerroksia kun on kolme ja jokaisesta kerroksesta on piirrelty useampi eri versio! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

      Delete
  2. Kivoja haaveita, samoja mitä itsekin listasin blogissani vähän aikaa sitten.
    Nyt meiltä löytyykin jo kaksi mustaa ritiläpenkkiä (itse maalattuja) sekä tuo hylly, mustaksi maalattuna sekin. Ja tykkään niistä todella paljon!!!

    ReplyDelete
  3. No minä arvelinki, että onkohan ne Floorplannerilla ku itekki sitä joskus kokeilin, mutta sillähän ei vissiin saa tehdä ku vaan yhtä taloa. En ainakaan saanu alotettua uutta projektia, mutta sitten kirjauduin eri s-postilla niin onnistui. Se on mukavaa leikkiä, joka vie ihan mukanaan tuo pohjien piirteleminen. :)

    ReplyDelete