Showing posts with label kodinhoitohuone. Show all posts
Showing posts with label kodinhoitohuone. Show all posts

6/19/2012

Blast from the past


Mielenkiintoista! Kylppäriremontit alkoivat eilen. Olemme siis saaneet nyt totutella melkoisen myllerryksen keskellä asumiseen. Historian lehdet ovat havisseet kirjaimellisesti, kun purettaessa sahanpurujen keskeltä on löytynyt mitä mainiointa luettavaa. Toisaalta 50-luvulle on palattu muutenkin, sillä asumme täällä nyt muutamassa sukupolvessa. Veljeni on Suomessa vierailulla muuten vaan, ja nyt appivanhempani saapuivat remonttiavuksi. Muutenkin meininki tuntuu hieman vanhanaikaiselta: miehet rakentavat vessaa yläkerrassa ja me naiset imuroimme perässä, vahdimme lapsia ja laitamme ruokaa. Ja talo on silti kuin pommin jäljiltä.

Vanhan talon remontoiminen on tosiaan jännää puuhaa. Koskaan ei tiedä mitä tulee eteen, ja melkoisia kriisikonferenssipalavereita olemmekin jo ehtineet pitää. Aamulla jo leikin ajatuksella luovuttamisesta, kun tuntuu, ettei mikään mene niin kuin suunniteltiin. Mutta kai tästä sitten hyvä tulee? Onhan tämä jo viides vedos yläkerrasta.


Pesukone tulee siis sittenkin vessan ulkopuolelle, liukuovien taakse. WC:n valaistustakin on mietitty uusiksi, kun varaa laskea kattoa ei ole ja katto on vino. Voisin huomenna esitellä, mihin päädyttiin. Muutenkin pyrin pitämään blogin ajantasalla tämän rempparupeaman keskellä - kuvia on luvassa heti sitten, kun on jotain kauniimpaa kuin kakkaputkia sahanpurun keskellä esiteltävänä.

P.S. Tosiaan, uuden makkarin sisustuskuvia saatte vielä odottaa, sen verran kaoottista täällä nyt on. 

Blast from the past! In many ways. We're having a blast, it's exciting to finally get new bathrooms. Then again the house looks like it's been blasted.. but amidst all the sawdust we've found cool newspapers and magazines from the 50s! Overall it's felt like we're in the 50s. We're living here now in three generations: my in-laws, my husband and I, my brother, the girls. The men are working hard building the upstairs bath, while my mother-in-law and I cook, clean and look after the kids. Once in a while I get called upstairs, for crisis meetings. It kind of feels like nothing goes as planned, but we're making the best of it: introducing upstairs floor plan #5. The washing machine won't be in the bathroom after all, but behind sliding doors right next to the bathroom. I'll put up pics as soon as I have something more beautiful than poop pipes in the middle of sawdust to shoot!  

P.S. Sorry, the new bedroom pics will have to wait a bit longer while this chaos is ongoing..

3/01/2012

Yläkerran suunnitelmat alusta

Kerroinkin jo aiemmin siitä, että kattomme on hieman erikoinen. Katto on siis toisella puolella taloa keskeltä jonkin matkaa korkeammalla muuta kattoa korkeammalla. Ajattelimme, että korkeammalle puolelle saisimme helposti sopivan korkuisen vaatehuoneen (walk-through-closetin) ja sitä kautta kulun makuuhuoneeseen. Sinne ei nyt sitten kuitenkaan saa korkeita kaappeja tarpeeksi (sisäkattoa ei voi nostaakaan), ja toisaalta pyykkipiste edellisessä suunnitelmassa oli myös ongelmallinen. Meinasi jo itku päästä, kun en tiennyt miten ihmeessä saisin pohjan suunniteltua kaikkien rajoituksien puitteissa toimivaksi. Kirjoitinkin turhautumisen tiimoilta eilen pienen ruikutuspostauksen.  


Turhautumista oli ilmassa tänäänkin, kun lähes koko päivän tätä työstimme. Uudessa pohjaratkaisussa on paljon hyviäkin puolia, vaikka erillinen vaatehuone nyt jäikin pois. Isompi makuuhuone on nyt aluksi päämakuuhuone, josta erotetaan vaatekaappirivillä työtila. Ajatuksena on että, kun tytöt kasvavat ja joskus haluavat oman huoneen, nuo vaatekaapit voi siirtää keskelle huonetta ja näin huoneen saisi jaettua kahtia. Molemmat makkarit ovat ihan reilun kokoisia, isompi makuuhuone+työtila on 22.9 m2 ja pienempi makuuhuone hieman alle 16 m2. Uutuutena pohjaratkaisussa on erillinen pikkuinen kodinhoitohuone (4.1 m2). Tuohon tasolle voisi laittaa pienen altaan ja pesukoneen päällä pitää vaipanvaihtoalustaa. Saisi kestovaipat suoraan pesukoneeseen, näppärää. 

Tilat ovat erotettuja siksi, että vessan (2.8 m2) ja kodinhoitohuoneen välillä katot ovat ihan eri tasossa. Tuohon rajaan T:kin ehti jo kerran lyömään päänsä, eli siihen pitää ehdottomasti laittaa seinä. Tässä suunnitelmassa myös se liimapuupalkki mikä piti "Bedroom 1":sessä jättää pystyyn tukemaan kattoa tulee seinän sisälle, eikä huoneisiin jää outoja tolppia. 

Luultavasti pohjaa tulee vielä editoitua kun ehtii miettimään enemmän, mutta tässä vaiheessa olisi kiva kuulla kommentteja teiltä lukijoilta. Paistaako tuosta joku suurempi ongelma?