5/28/2012

Fence: Before & After



Huh, mikä urakka ja mikä ero! Ennen-kuva tosin on otettu urakan keskellä, joten osa ylikasvaneista puskista on siinä jo saaneet kyytiä. Mutta eiköhän siitä näe, miten hirveä aidanne oli ennen. Osa aidasta oli korkeaa ruusupensasta ja osa jotain tyypillistä suomalaista pensasaitaa, varmaan pensasangervoa? Tunnustan, viherpeukalo on keskellä kämmentä.

Vanhan pensasaidan tilalle istutettiin Irlanninkatajaa, ts. pilarikatajaa. Tätä olimme suunnitelleetkin, koska paikka on hyvin aurinkoinen eikä siksi sovellu tuijille. Iloksemme löysimmekin melko isoja 120cm taimia todella edullisesti viikonlopun Bauhaus-reissulla. Aidan istutuksen lisäksi painepesimme jälkimmäisessä kuvassa taustalla näkyvän kallion, kitkimme huonokuntoista ja rumaa herttavuorenkilpeä ja voikukkia yhteensä pari kottikärryllistä, tasoitettiin nurmikko ja haravoitiin. Huh! Siinä, ja kahden pienen lapsen kaitsemisessa, olikin hommaa. Vielä täytyy kärrätä peräkärryllinen puutarhajätettä pois, ja latoa katetta katajien ympärille.

Täytyy tunnustaa, että yllätyin kuinka mukavaa oman pihan parissa on pakertaa! Nyt ollaan taas askeleen verran lähempänä meidännäköistä pihaa. Epämääräisesti eripuolille pihaa sijoitetut rehottavat väreiltään kaikkea-muuta-kuin-harmoniset perennakokoelmat, lahoava pihlaja ja koko sokkelia kiertävä kukkien ja pensaiden sekamelska saavat väistyä. Tilalle selkeä, kaunis, tarkoin sommiteltu ja toimiva piha... sitten joskus. :)

We replaced the old ugly overgrown bushes (top pic) with this elegant Irish Juniper fence (below). Getting this yard, with all the random colored flowers in random places and overgrown bushes and trees, in order will take some time. But I'm so happy about our first step toward a harmonious, well-defined and thoughtfully designed yard! 

No comments:

Post a Comment