4/19/2012

Design sale finds

Kuvat lainattu finnishdesignshop.fi. Keltainen Eva Solo-kaatimen takki, Musta Artekin Kanto-takkapuuteline, Hay Wire-ripustimet, Steltonin pressopannu ja Muuton Crushed-kulho.

Monissa blogeissa on hehkutettu FDS:n alea, eikä suotta. Eihän mekään voitu vastustaa. Laitettiin siis tilaukseen jo jonkinaikaa ostoslistalla olleita juttuja. Näitä kampanjoita on onneksi vähän väliä eri sisustuskaupoilla, eli design-ostoksien tekoa kannattaa usein hieman odottaa. Maaliskuussahan vippaa 500-haasteeseen kerroin, että tuhlaisin virtuaalirahan Muuton Crushed-kulhoon, Artekin Kantoon, Hay:n Loop-vaaterekkiin, pastelli KoKoihin ja pyykkipusseihin. Näistä tilaukseen pääsivät Kanto (terkkuja vaan Petterille rintsikkaan, sait ympäripuhuttua!) ja Crushed. Loop oli ostoskorissa pitkään, kunnes lopulta päätettiin toteuttaa makkarin vaaterekki DIY projektina. Pidän Loopista edelleen, mutta sitä on näkynyt aika monessa paikassa. Niin, ja niin ihana kuin T on, epäilen että ne vaatteet olisivat ehkä silti päätyneet lattialle kun ne olisi pitänyt ripustaa henkariin... Tässä DIY ratkaisussa ne voi vaikka halutessaan viskoa päälle, tai vaihtoehtoisesti ripustaa Hayn Wire-henkareihin.

Steltonin termaria olen ihaillut niin blogeissa kuin sisustuslehdissä. Olisin sen ostanutkin, mutta kun ei meillä oikeasti ole koskaan ollut käyttöä termarille. Kun ei tuota Steltonia niin vaan hiihtoladullakaan mukana roudaisi, olin jo tyytymässä Steltonittomaan kohtalooni. Kunnes bongasin pressopannun! Sellaiselle meillä kyllä on käyttöä, sillä on hyvä keittää satunnaiset sumpit kun ei kahvinkeitintä ole (eikä tule). Tuo on niin kaunis vanhaan verrattuna, että se saa Crushed-hedelmäkulhon kanssa jopa jäädä tasolle näkyviin. Muutenhan meillä mennään keittiössä aika minimalistisella linjalla ja kaikki pienkoneet sun muut on vetolaatikoissa. 

Normann Copenhagenin 69-valaisimestakin olen täällä kirjoitellut ja nyt se vihdoin ostettiin olkkariin. Eva Solon pirtsakan keltainen takki taas ostetiin ystävältäni lahjaksi saatuun kaatimeen. Kaatimessa on siis omasta takaa punainen takki, mutta näin kevään tullen syntyi ajatus siitä, miten kiva olisi kaataa vettä terassilla auringonkeltaisesta Eva Solosta. Melkoinen shopping spree, vaikka reilusti alle 500e selvittiinkin.

Tänään loppuu siis tuo tarjous, eli jos mielii tehdä edullisia ostoksia kannattaa hyödyntää tuo koodi huhti2012. Teittekös te mitään kivoja hankintoja?

//

I've come to find that it is often a good idea to wait a while before purchasing design items, because online shops tend to have campaigns every now and then. Now Finnish Design Shop had a three-day sale, which sent us on a little shopping spree. Hay's Wire-hangers, Eva Solo's bright yellow carafe coat, Normann Copenhagen's 69-lamp, Stelton's french press, Muuto's Crushed bowl and Artek's Kanto for firewood. Stelton's white french press and our new Crushed fruit bowl will look awesome on our white quartz kitchen countertops. Otherwise our kitchen is pretty minimalist and we keep our gadgets in the drawers, but these two are so pretty they deserve the spotlight! 

7 comments:

  1. Mukava nähdä kun virtuaalimassit pistetään oikeasti likoon. Upeita valintoja tehty teilläkin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, tietäisit miten tässä talon oston ja rempan myötä on pistetty massia likoon.. onneksi on näitä alejakin, tuollakin alekoodilla nimittäin säästi sievoisen summan.

      Delete
  2. Oih ja voih... Jouduin hillitsemään itseni ja jättämään alen väliin... On päätetty olla ostamatta kamaa varastoon (lue: väliaikaiskotiimme) ennen muuttoa...

    Norm 69 on harkinnassa meidänkin olkkariin ja Kanto samoin. :) Hienoja ostoksia muutenkin olette tehneet!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä periaate ja niistä on hyvä pitää kiinni :) Onneksi noita -20% kampanjoita on FDS:llä aina silloin tällöin, ja muissakin sisustuskaupoissa. Minkä värinen Kanto teille tulee? Kuusysi on upea - sopii teille varmasti!

      Delete
    2. Joo tuleehan niitä tosiaan. Ja on sitten helpompi kuitenkin hahmottaa, kun päästään paikan päälle, minkä kokoiset ja väriset esineet sopivat.

      Kanto voisi olla musta tai valkoinen, riippuen vähän, kuinka paljon mustaa on tulossa olkkari/keittiöön. Valkoista ainakin paaaaljon, kun seinät tulee harmaalla maalilla ja kuviollisella tapetilla. :) Mutta olisi varmaankin kyllä tuohon käyttötarkoitukseen aika paljon armeliaampi väri!

      Delete
  3. Noniin! Kerrohan sitten ensi talvena miltä Kanto teillä käytössä tuntuu! Kyllä meillä naarmuja siinä on ihan reippaastikin, eihän tuollainen puu kestä puiden raapimisia ellei sitten joka kerta asettele varovasti puita kyytiin.

    Olet ottanut pois sen nimi/url-kommentointihomman???

    ReplyDelete
    Replies
    1. Palailen ehdottomasti asiaan :) Naarmuuntuminen on tietysti odotettavissa, saa nähdä miltä ne mustassa Kannossa sitten näyttää. Pystyyhän sitä sitten jonkin verran paikkailemaan, jos se vuosien saatossa kaipaa pientä ehostusta.

      Otin juu anonyymien kommentointimahdollisuuden pois yhden melko törkeän anonyymikommentoijan jälkeen. OpenID:llä sen pitäisi edelleen olla mahdollista? Kommenttien valvonnassa on toki se hyvä puoli, että voi päättää, mitä julkaisee. Mutta henkilökohtaisuuksiin meneviä anonyymihyökkäyksiä ei kyllä mielellään näkisi lainkaan. Siksi siis nyt toistaiseksi ainakin näin.

      Delete