4/22/2012

Unfinished

Niin, moniko teistä odotti kuvia uudesta makkarista tänään? Joudutte pettymään: meillä oli tänään vieraita, ja T joutui lähtemään töihin. Aika paljon saatiin silti aikaan, niin pihalla kuin yläkerrassakin. Makkarissa on nyt toinen kerros pohjamaalia, joten loppu häämöttää: enää kerros maalia ja tapettia,  liukuovien ja laminaatin asentelua.

(nuo edellisen asukkaan jättämät muovituolit eivät muuten todellakaan ole jäämässä)

Ulkona saatiin kasvihuone hyvälle mallille. Kohta sinne pääsee jo viemään taimia! Ne onkin lähteneet hyvin kasvamaan, mikä on ollut aika palkitsevaa. Voin vain kuvitella, miten kivalta tuntuu maistaa itsekasvatettuja herkkuja. Ylipäätään on ihanaa, että kesä kolkuttelee jo oven takana. Tänään täällä oli nimittäin jo ihanan aurinkoista ja melko lämmintäkin; ensimmäiset perhoset ja kimalaisetkin bongattiin jo. Pihalla oltiin ihan ajan kanssa, ja ihailtiin kävelylenkillä merimaisemia. Vaikka talo on kaukana valmiista ja kesällä tehtävää riittää niin sisällä kuin ulkona, odotan innolla ensimmäistä kesää omassa talossa ja omalla pihalla. Tänä kesänä syntyy varmasti monia rakkaita muistoja.

//

Did you think I'd be posting pics of our new bedroom today? Sorry to disappoint you! We had visitors today and yesterday, and besides T had to leave for work. We are making progress though, both inside and out. Inside in the bedroom the second layer of primer paint is drying, so soon it's time for the final layer of paint + wallpaper. Then we just need the flooring and the sliding doors. Outside we almost finished the greenhouse. We'll get to move our little plants in there soon! Today was a really nice day, it was sunny and warm and we enjoyed plenty of time outside and a walk by the seaside. Even though our house is far from ready, I'm so looking forward to the first summer in our own house and in our own yard. Something tells me, we'll be making lots of happy memories this summer - in addition to busting our butts getting the house and the yard ready!

No comments:

Post a Comment