4/10/2012

Classics on sale


Sorruin minäkin H&M:n aleen. Olen jo aiemmin maininnut vaateprojektistani. Pikkuhiljaa olen alkanut löytämään omaa tyyliäni ja niitä värejä, jotka minulle sopivat. Olenkin alkanut keräämään vaatekaappiini konjakinruskeaa, puuteri-/harmaanbeigeä ja tummansinistä/navya, jotka mielestäni istuvat hyvin punapäälle. Ennen ostin vaatteita, jos ne näyttivät kuvissa hyvältä mallin päällä, mutta nyt ajattelen toisin. Teille monelle voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta nyt vasta olen oppinut miettimään ennen ostoa mihin vaatteen yhdistän. Sehän se toimivan vaatekaapin juju on: vaatteita, joista saa yhdistelyä monenlaisia asuja. Näin vaatteita ei edes tarvitse omistaa kuormalavallista, eikä aamuisin tarvitse epätoivoisena myllätä ja miettiä, mitä ihmettä pukisi. 

Mielestäni alennusmyynneistä on hyvä ostaa klassikkovaatteitta, ja niitä löysinkin aika kivasti. Kollaasin vaatteiden lisäksi koriin eksyi muutamia legginsejä esikoiselle, ja sukkia miehelle. Niin, ja nuo Inanaan blogilakanoiksi ristimä pussilakanasetti ja ihanat siksak-pyhkeet.

P.S. Vaikka remppapostausta ei vielä ole näkynyt, paljon on ehtinyt tapahtua. Meillä on optimistinen tavoite muuttaa uuteen makkariin jo ensi viikonloppuna!

//

My wardrobe project continues, I found some more classic pieces from H&M Sale. I think I finally found some colors that work for me: nude/greige, navy and cognac brown. So that's what I got! Oh, and beautiful sheets and chevron towels. 

P.S. Even though I haven't posted about our bedroom+walk-in-closet remodel lately, things are moving along and we have ambitious plans of moving into the new bedroom already this weekend. Fingers crossed!

6 comments:

  1. Ihana huomata, että muutkin sortuvat H&M:n alennusmyyntien edessä. ;) Vaikka sulla tosiaan nyt onkin tarvetta vaateshoppailulle. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehee :) Minä kun en edes yleensä tilaile nettikaupoista vaatteita, mutta kun päädyin katselemaan alea löytyi sieltä ihanuuksia vaikka millä mitalla. Mulla on kyllä vähän sama tilanne kun sulla (sulla muutto, meillä remppa), rahanreikiä olisi muitakin kun vaatteet. Mutta tarvitsin kyllä pelkästään töiden takia siistimpää vaatetta. Onneksi on näin hyviä aleja, niin voi aika pienellä rahalla fiksailla pahimpia puutteita. Sitten kun kämppä on kuosissa voi panostaa hiukan enemmän... eiks vaan? ;)

      Delete
    2. Mä vaan meen aina eri sesonkien alussa jotenkin sekaisin vaatteista. :) Pitäisi selkeästi harjoittaa itsehillintää ennen kuin talous romahtaa totaalisesti. ;)

      Delete
    3. Höpöhöpö. Kyllä sitä nainen saa keväällä vaatekaappiaan pikkusen piristää. ;)

      Delete
    4. Tirsk! Mä muistan sanoo ton sitten, kun on velkojat oven takana. ;) ;)

      Delete
    5. Khih :) Oikeassa kyllä olet siinä, että on hyvä miettiä mitä ostaa ja oikeasti funtsia sitä tuleeko tarpeeseen. Nyt sitten vaan säästämään uuden kodin hankintoihin!

      Delete