6/13/2012

Veneer doors

Vaihdamme remontissa vanhat väliovet. Olenkin jo vihjannut, että vanhoille oville on keksitty ehkä yllättäväkin uusi käyttötarkoitus. Siitä sitten lisää, kun idea on testattu käytännössä. Nyt kuitenkin asiaa uusista väliovista, erityisesti wc- ja märkätilojen ovista. Uudessa pohjaratkaisussa ovia on vähän: alakerrasta ovia löytyy kaksi, tuulikaapista ja kylpyhuoneesta. Yläkerrassa ovia on kolme, makuuhuoneissa omansa ja tietysti wc:ssä. 

Makuuhuoneiden (ja tuulikaapin sitten tulevaisuudessa) ovet ovat valkoisia massiivipuisia, umpinaisia Matti-oven Line 1P-ovia. Wc-tilat ovat molemmissa kerroksissa hivenen hankalassa paikassa, jolloin tilantuntua ja yleensäkin asuinmukavuutta lisäisi liukuovet. Tilasimme ovien oston yhteydessä saman sarjan liukuovet, kun meille myyjä vakuutti niiden olevan lukittavissa. Näin ei nyt kuitenkaan ole, emmekä ole vieläkään (n. 2kk) tilauksesta saaneet ovia. Kylppäriremontit aloitetaan ensi viikolla, joten aikaa odotella ei enää paljoa ole.

Kuva Seppo Saarentola/ Deko-lehti 6/12 (itse kuvattu kameralla lehdestä)

Olenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta vaneriliukuovista. Ne toisivat muuten hyvin "sliipattuun" ja valkoiseen sisustukseen hivenen särmää, ja sopisivat rintamamiestalon henkeen kuin vaippa vauvalle (moni muu sisustuksessa ei sitten sovikaan, heh). Uusimmassa Dekossa sitten näin kauniit vaneriliukuovet, ja tämä kaunis kuva vetosi myös tuohon käsistään kätevämpään puoliskoon. Eikä tosiaan ainakaan minun silmääni haittaa, vaikka liukuovet olisivat eri paria muiden väliovien kanssa.

Meille tosin tulisi erilainen kiskomekanismi ja vaneri luultavimmin valkolakattaisiin. Valkolakattua vaneria olisi näillä näkymin tulossa myös työtilan takaseinäksi. Vielä täytyisi löytää tarpeeksi nättiä vaneria, joka tuntuu olevan tällä hetkellä hivenen kiven alla. Myös hyvät helat (mieluiten se vääntönuppi/joku lukko) liukuoveen on hakusessa.. ei teistä kellään sattuisi olemaan suosituksia?

We are replacing the old doors, mostly because they were worn and too small. We are going to repurpose them though, more about that later. The new doors have been bought and in place for a while, they are rather modern sleek white wood doors. However, the bathrooms are both in semi-akward places and would benefit from sliding doors.. first we ordered them in the same series as the regular doors, but that was when we were told they could be locked. We now found out that is not possible, and that they will likely not arrive in time (although we ordered them 2 months ago). No biggie, I'm much more excited about plan B: veneer sliding doors like in the pic above! A nice nod to the 50s Finnish style, and a cool edgy detail in an otherwise pretty "fine" white interior. Now I hope we can find some nice veneer that would look good lacquered white. 

12 comments:

  1. Oi! Kiva ja erilainen idea! Valkolakattu vaneri kuulostaa itse asiassa ihan täydelliseltä sävyltä. You go girl! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kaisa kivasta kommentista :) Valkolakattu vaneri on tosiaan todella kaunista!

      Delete
  2. Jep, meille myös tulossa liukuovea... tiedätkö mistä saisi noita kiskoja?! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, mielenkiinnolla seuraan millaisia teille tulee! Kiskoja myyvät varmaan kaikki rautakaupat (netissäkin esim. taloon.com, ovetikkunat.fi), nuo helat tuntuvat olevan sitten oma lukunsa. Tai siis se wc-vääntönuppi. Löysin kyllä sellaisen Rocan sivuilta (http://www.roca.fi/ovet-ikkunat/Product/WC-vaantonuppi-liukuoviin/87/Full%7C1040/), mutta saa nähdä, mistä tuollaisen oikeasti saisi käsiinsä.

      Delete
  3. Törmäsin juuri äsken mustaan oveen, kurkkaa http://nowandthan.tumblr.com/post/24065788057

    ReplyDelete
  4. Tosi hienot tuo vaneriliukuovi! Uskon myös, ettei häiritse, että ovat erilaisia kuin normiovet. Ovat kuitenkin niin selkeästi erilaiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ovat! Kiva kuulla, ettei sinuakaan häiritsisi. Minustakin wc-tilojen ovet voivat olla oma kokonaisuutensa, ne olisivat kuitenkin kaikki samaa "paria".

      Delete
  5. Vaneriliukuovia minäkin olen suunnitelmissani pyöritellyt siitä saakka kun näin ystäviemme itse tekemänsä mustat vaneriset liukuovet. On tosi upeita! Meillekin tarvittais ehkä vaaleat ovet eteiseen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, ystävälläsi on varmasti upea koti! Nämä vaikuttaa kyllä näppäriltä, ja suht helpoilta toteuttaa itse... eli tuulemaan vaan :)

      Delete
  6. Onpas kivannäköinen! Ei haittaa yhtään jos on eriparia, varsinkin jos on sitten kunnolla eriparia, eli voisi aivan hyvin olla tuollainen puun värinenkin? ihanasti sopii muuten valkoiseen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kun kommentoit, Nanna! Mun mielestä myös ehdottomasti pitää säilyä se puunsävy, eli missään nimessä ei lakata lähes valkoiseksi vaan hyvin hyvin kevyt valkolakkaus. Ihan noin "tummalle" puulle en halua ovia jättää, kun näköetäisyydelle tulee se työhuoneen taustaseinä myös vanerille. Seinäpintana haluan siitä kuitenkin vaalean (silti puunsävyisen), joten ovi saa sitten matchata siihen. :) Muutoin nämä vaneriovet ovat kyllä kauniita niin rehellisesti puisina, kuin mustinakin. Meille vaan en osaa kuvitella muuta kuin tuota kevyesti valkolakattua vaneria.

      Delete