7/16/2012

Designing a tiny bathroom





Tällainen "tilaihme" olisi tekeillä! Alkuperäinen alakerran wc-tila oli hieman alle neliön koppi yli-isolla altaalla, lämminvesivaraajalla (!), muovimatolla ja iki-levy-seinillä. Wc laajennettiin pikkuiseksi n. 2.2m2 kylppäriksi. Näin pieni tila on aika haastava suunnitella toimivaksi, mutta ajan, Pinterestin ja Google Sketch Up-työkalun avulla jotakin on saatu aikaan. Ehkä tästä on iloa muille remppaajille?

Säilytystilaa ei tietenkään ole paljoa, mutta tarpeelliset mahtuvat. Upotettuun hyllyyn suihkun puolelle saa suihkugeelit ja shampoot, vastakkaiselle seinän pätkälle (ei kuvassa) tulee 60cm pyyhetanko. Lavuaarin alla olevaan avoimeen "laatikkoon" sopii vararulla wc-paperia ja pari ylimääräistä käsipyyhettä nätisti taiteltuina. Käsisaippuan saa sitten seinä-wc:n ja uppoasennetun hanan kotelon päälle jäävään 16cm syvälle tasolle. Siihen voi myös sommitella kynttilöitä, kylpyhuonetuoksuja ym. 

Tilantuntua olen yrittänyt saada kalustesijoittelun lisäksi kääntyvällä kirkaslasisella suihkuseinällä, isolla seinästä seinään ulottuvalla peilillä, sirolla betonialtaalla & seinään upotetulla hanalla, isoilla laatoilla (seinässä 25 x 40, lattiassa 15 x 60 puukuviolaatta) ja vaaleilla pinnoilla. Kylppärin ovi on valkolakattu vaneriliukuovi (kuten yläkerran wc:ssä), eli oven avaamista varten ei tarvita tilaa. Lisäksi aiemmin esitelty päivänvaloa loistava valokatto luo paitsi tehokkaan yleisvalaistuksen, myös vaikutelman isommasta tilasta.

Putkityöt on jo tehty, kohta on seinät valmiit ja pian päästään levyttämään ja levittelemään kosteussulkua.  Ja jos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, on meillä laatoituskin käytännössä valmis ;) Herran jestas kun on haastavaa suunnitella laattajaot (etenkin kalanruoto) mahdollisimman kauniiksi näin pieneen tilaan! Uskoisin kuitenkin, että ihan kivaan lopputulokseen päästään. Olisi kiva saada mielipiteitä ja lisää ideoita, vielä kun varaa muutoksiin hieman on. Millainen on teidän mielestä toimiva mini-kylpyhuone?

Although we were able to expand our tiny water closet into over twice the original size, it is still tiny. This is how I've tried to make most of the space. The built-in shelf in the shower can be used to keep shampoos and shower gel, opposite to it will be a wall-mounted towel rack (this wall is not in the pictures). Then in the open cabinet under the sink there's room for a spare roll of toilet paper, neatly folded hand towels etc. Hand soap on top of the small counter (where the toilet and vanity are attached), and maybe a candle, bathroom scent or both. What do you think? Any tips for decorating a small bathroom you'd like to share?

7 comments:

  1. Pienen kylppärin kanssa painiskelleena toi vaikuttaa todella hyvältä! Tuo teidän tulee olemaan pienempi hiukan kuin esimerkiksi mun vanhan kodin kylppäri, mutta niin mielettömän hyvin suunniteltu, että ottaisin tuollaisen ihan koska vain itsellenikin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Irina :) Tosi kiva kuulla, että sustakin näyttää toimivalta! Oli kyllä haastetta kerrassaan, meillä ei noin pientä kylppäriä ole koskaan ollutkaan. Toivottavasti se toimii yhtä hyvin käytännössä kun olen hahmotellut!

      Delete
  2. Suunnitelma vaikuttaa tosi hyvältä! Tehokkaan tuntuinen kylppäri. Heti pisti silmään "ylös nostetut" WC-istuimet ja allaskalusteet. Helpottaa muuten siivousta kummasti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Tehokasta tilankäyttöä tosissaan, heh! Ja kyllä, siivous on moninverroin helpompaa. Sen olen huomannut jo yläkerran seinä-wc:n kanssa. Paljon vähemmän hinkattavia pintoja itse istuimessakin... ja tietysti ulkonäossäkin voittaa perinteiset IDOt mennen tullen!

      Delete
  3. Tosi kivan näköisen mini kylppärin olet suunnitellut. Sama homma olis tiedossa x3 :D Yläkerran kylppäriä laajennetaan niin että sinne saa suihkun (ja ehkä myös mun haaveileman ammeen), mutta alakerran wc tulee olemaan mini. Meille tulee varmaan ne tavis idot ;) Mutta mun must wc:n siivouksessa on bide ja lattiakaivo. Suihkuttaa vaan pesuaineet ja antaa vaikuttaa ja sitten vaan huuhtelee. Kertoo varmaan kirjoittajan laiskuudesta.... ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Monalisa! :) Teillä ilmeisesti on kaupat edenneet? Kolmen kylppärin rempassa on toki hommaa, mutta tavallaan hauskaakin kun pääsee toteuttamaan erilaisia ideoita. Meillä ainoa valmis vessa oli alakerran se neliön koppi, joten yläkerran ja kellarin wc-tilat täytyi suunnitella todella juurta jaksaen.

      Mites tuo suihku ylhäällä rintsussa toimii? Toivottavasti et käsitä kommenttiani väärin, koska tarkoitukseni on vain auttaa. :) Elä siis suutu jos toistelen itsestäänselvyyksiä! Meillä nimittäin miehet oli ehdottomasti sitä mieltä ettei märkätiloja ylös, koska laattalattian alle ei saisi valettua betonia (mm. painon takia). Märkätila yläkerrassa olisi kuulemma riskirakenne vanhassa talossa. Laatoitus muutenkin on hengittävässä vanhassa puutalossa oma lukunsa, pohjat täytyy tehdä todella huolella ettei laatat ala elämään. Meillä siis alakerran kylppärissä pohjana on paksu on betonivalu ja betonista valetut kellarin kantavat rakenteet.

      Pointtina jos teillä on tulossa urakoitsija tekemään remppaa, varmistakaa todella että osaa asiansa ja tietää, miten vanhaa taloa korjataan. Rintsua laittaessa kannattaa aina muistaa, että nämä on tehty 50-luvun elämäntyyliin. Märkätiloja kun lisätään, taloa lisäeristetään ja rakennetaan moderneita keittiöitä sun muita täytyy paitsi huolella suojata rakenteet kosteudelta, myös varmistaa huolellinen ilmanvaihto.

      Heh, onhan Idolla hienojakin pyttyjä! Meillä yläkerran wc ei tosiaan ole märkätila, eikä siellä ole lattiakaivoa. Mutta tuota hyödynnän kylppärien kanssa minäkin, eikä se minusta ole lainkaan laiskaa. :D

      Delete
  4. Niin, NIIIN hyvältä näyttää!! Odotan valmista näkymää! :D

    ReplyDelete