7/12/2012

Before - After (Part I)

Edellisistä julkaisemistani ruokailutilan kuvista tuli mieleeni etten olekaan tainnut esitellä, miltä sama tila näytti ennen. Alakertamme pohjaratkaisu oli arvatenkin melko tyypillinen aikakaudelleen: ahdas keittiö, pieni makuuhuone, erillinen olohuone. Purimme väliseiniä, jolloin makkarin tilalle saatiin avoin ruokailutila. Ruokailutilan ja olohuoneen välillä on vain pieni seinänpätkä, johon on "upotettu" keittiön korkeat kaapit (kalusteuuni, apteekkarikaappi). Alakerrassa pääsee siis nykyään ilma (ja lapset) kiertämään. Mikäs sen mukavampaa! Pidemmittä puheitta:








Valitettavasti samaa kuvakulmaa en saa, koska ennen-kuva on otettu entisen makkarin oviaukosta, joka on nyt ummessa (se mainitsemani korkeakaappiseinä). Toisessa, kolmannessa ja neljännessä kuvassa näkyy kuitenkin tuo ennen-kuvan ikkuna, eli sama nurkka ennen ja jälkeen remontin. Haluaisin myös tarkentaa että kuvien tarkoitus ei ole kritisoida edellisen omistajan sisustusmakua tai muutenkaan väittää, että kaikki on nyt paremmin. Meille muutos ahtaasta styroksikattoisesta muovimattomakkarista avoimeksi ruokailutilaksi arvatenkin on mieluinen ja raikas. Joku muu saattaa taas olla sitä mieltä, että hieno perinnekoti on nyt pilattu. Mitä mieltä te olette muutoksesta?

P.S. Anonyymille, joka ehti jo huolestua ruokailutilan maton puutteesta: nyt kuvissa matto on pesty ja paikoillaan. :)

When I showed you those pics of our new dining table a few days ago, I realized I hadn't posted before-after pics of our dining area. We changed the floor plan quite a bit, so we now have an open-plan kitchen and dining area, which is separated from the living room with a small wall (on the kitchen side the oven is integrated into it, and on the living room side that's where the TV is). Because of the changes, I couldn't take pics from exactly the same position. However, the second, third and fourth after-pic show the same corner and window as the before pic. Quite a drastic change, huh? I'm not trying to mock the previous owner's esthetic nor am I suggesting that the house looks so much better now, but we definitely welcome the change and think the room looks pretty and fresh now. What do you think?

19 comments:

  1. Tuo uusi pöytä on kyllä kiva! Luulen, että kiinnitin samaan huomiota, kun sen ekaa kertaa näin (jos nyt tunnistan oikein).


    Huiman muutoksen olette saaneet aikaiseksi!! Voitte kyllä olla tyytyväisiä. :)

    Joskus vanhan säilyttäminen on tärkeää, mutta kyseessä on kuitenkin teidän kotinne, joten tärkeintä varmasti on, että se on toimiva teidän tarpeisiinne.


    Tuli muuten teidän talo mieleen tänään kun luin uusinta Dekoa - siellä hehkutettiin taloa, joka on musta ulkoa ja valkoinen sisältä. :) Hyvä te! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekin! Pidän tosi paljon pöydän sävystä (vaaleaksi petsattu tammi) ja yksinkertaisesta muodosta.

      Ja kiitos, muutos on kyllä melko huomattava :) Toimivuus tosiaan parani myös muutosten myötä. Edellinen keittiö oli vain tuon saarekkeen takana oleva alue, eli sinne ei olisi mahtunut kuin pikkuinen klaffipöytä ja kaappitilasta olisi todella joutunut tinkimään. Nyt on sopivasti kaappitilaa, ja tilaa hengittää.

      Tuota en itse bongannutkaan uudesta Dekosta! Täytyypä lueskella tarkemmin. Musta ulkokuori ja valkoinen sisustus on kyllä niin kaunis ja näyttävä yhdistelmä, etten ihmette ollenkaan että sisustuslehdissä hehkutetaan!

      Delete
  2. Pienoinen muutos tosiaan, kaunista on. Minä niin pidän noista ennen-jälkeen kuvista. Ja ylipäätään remonttien tuloksista:) Nuo tuolit ovat kyllä kauniit. Saisikohan niitä enää mistään (inside.fi?), tiedätkö?
    - Jonsku http://valoisaavaaleaa.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Jonsku :) Me tosiaan tilasimme Flower-tuolit Insiden kautta, eli heillä ainakin viime vuoden lopussa oli tilausvalikoimassa. Samoja tuoleja (KARE Design Aurora-nimellä) myy Paloranta, josta niitä saanee nettikaupasta tilattua.

      Delete
  3. No ohhoh, mikä muutos -eipä uskoisi samaksi tilaksi! Teillä on kyllä silmää!

    ReplyDelete
  4. Before ja after kuvat on tosi huippuja :) Tosi kaunista ja raikasta teillä on. Henkilökohtaisesti pidän siis enemmän noista after kuvista, mutta omaa äitiäni lainaten. Maku asioista ei saa kiistellä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Monalisa! Niinhän se on, sisustusasiat jakaa kyllä ihmisiä moneen junaan. Ja osa jää suosiolla asemalle. :D

      Delete
  5. Eipä uskoisi kyllä ollenkaan samaksi tilaksi! Ihanan valoisaa ja raikasta nyt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Esmeralda! Oli kyllä kieltämättä itselläkin hieman surreaali tunne katsoa vanhaa kuvaa, kun tämä remontoitiin jo ennen muuttoa. Aika erilaiselta näytti ennen meitä.

      Delete
  6. Hienon muutoksen olette kyllä tehneet. Hyvännäköistä ja tyylikästä.
    Itsellehän se koti täytyy laittaa, sellaiseksi että se toimii ja siinä viihtyy. Uskon että teillä on juuri näin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Mia :) Noinhan se on! Joku saattaa pitää sitä materialistisena, mutta minusta on tärkeää, että koti on kaunis, toimiva ja viihtyisä.

      Delete
  7. Wau mikä muutos! Vanhasta on kiva tehdä uutta, kun muutos on niin radikaali. :)

    A*

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos, Anna! :) Muutos tosiaan on melko radikaali.

      Delete
  8. Upea muutos!
    Löysin blogiisi sattumalta, jään seuraamaan puuhiasi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Jonanna! Tosi kiva kun löysit tänne ja jäät seuraamaan :)

      Delete