Niin, meillekin on nyt sitten tulossa String Pocket. Länna Möblerin -10% kampanjassa se olikin jo todella edullinen. Olen aiemmin kirjoitellut tyhjästä seinätilasta ikkunoiden välissä saarekkeen takana. Siihen on ehditty miettiä kaikenlaisia hyllyjä, tauluja ja jopa liitutaulumaalia. Ovellista kaappia harkittiin vakavasti, koska se olisi pitänyt sisältönsä piilossa. Vaikka Stringissä tavarat ovatkin näkyvillä, on hylly minimalistinen ja siro. Siis juuri sellainen, mitä tuo tila mielestäni kaipaa. Kevyttä kontrastia kaiken valkoisuuden rinnalle.
Photoshoppaus olisi ehkä onnistunut paremmin, jos jostain olisi löytänyt kuvan hyllystä oikeassa kulmassa. Onneksi te osaatte visioida. :) Ostimme tosiaan hyllyn mustana, koska mustana hyllyn muodot pääsevät esiin eivätkä ne huku seinään.
Nyt pitäisi sitten löytää nättejä purnukoita. Kuivatavaroita ja mausteita (joita meillä on aika paljon) meillä säilytetään apteekkarikaapissa uunin vieressä ja sitten yhdessä isossa laatikossa saarekkeessa. Tasoja pidämme täysin tyhjinä. Stringiin on tarkoitus säilöä ainakin ruokaöljyt (joissain kivoissa karahveissa), suola & pippuri sekä muita usein käytettyjä mausteita. Joitain kivoja pannunalusiakin siihen voisi sommitella. Täytyypä pitää silmät auki.
Teillähän alkaa sitten olla ihan täydellinen blogikämppä:) Kiva kyllä toi hylly.
ReplyDeleteHeh, kiitos? :) Niin se vaan on että kaunis ja toimiva design on suosittua. String kun on vielä todella halpakin.
Delete