8/19/2012

@ Oma Koti Valkoinen


Olipa hullunhauska ilta! Lähes kaikki me olemmekin tapahtumasta jo kirjoitelleet, miksenpä minäkin. Miia Oma Koti Valkoisesta siis kutsui luokseen tutustumaan Perfect Home:n tuotteisiin. Meitä oli paikalla tulevasta CASA-blogiportaalista allekirjoittanut ja T, Rintsikan Petteri ja Oona, tietysti Miia miehineen, Cride Kristallin hohtoa-blogista ja ihanainen IMAGE. Lisäksi portaalin taustajoukot olivat hyvin edustettuina. Myös muita bloggaajia saapui paikalle, mm. Sisusta siis-blogista Enne ja White & Fresh Irina. Entuudestaan olin tavannut bloggaajista vain IMAGE:n, eli paikalla oli paljon uusia kasvoja.

Saavuimme tietysti tyylikkäästi myöhässä (kun koukkasimme tytöt heidän kummitädin luo hoitoon), eli Perfect Homen esittely oli saapuessamme jo lähes ohi. Kuvaston kyllä selailimme T:n kanssa, mutta tuotteiden tyyli ei ollut meidän kummankaan makuun. Kaunista kyllä, mutta liian kimaltelevaa ja romanttista meille. Joulukoristeissa olisikin ehkä ollut jotain, mutta Criden sanoin elokuun helteissä oli aika hankala edes ajatella sinne asti! 



Itse en kovinkaan paljon kuvaillut, järkkärini kun näytti vauvaakin pienemmältä Petterin ammattivehkeiden rinnalla. Alin kuva onkin Petterin käsialaa, kuvassa vasemmalta oikealle upea Oona,  herttaistakin herttaisempi Miia, minä ja päivänsädettäkin pirteämpi, hurmaava IMAGE. Osuin näköjään aika moneen kuvaan; minua ja Miiaa + minua ja Irinaa voitte käydä kurkkaamassa Kristallin hohtoa-blogista. Illalla otin kyllä Miian juuri remontoidusta kodista muutaman tunnelmakuvan (yllä), siinä vaiheessa kun muut olivat jo laskeneet kameransa levolle. Pitihän tuon jättimäisen TuplaKuplan kuvaamista "pimeässä" kokeilla. :)

Kiitokset vielä tätä kautta mahtavalle porukalle. Enpä olisi vielä vuoden vaihteessa kun blogiani aloitin uskonut, että tämä harrastus veisi näin mennessään ja toisi näin paljon ihania uusia ystäviä. Habitarea odotellessa! Toivottavasti teistäkin mahdollisimman moni tulee paikalle meitä moikkaamaan tuolloin 16.9.

I was invited to join a wonderful set of bloggers (many of my "colleagues" at the upcoming CASA-blogs) for a night of getting to know each other and viewing the home products from Perfect Home's new collection. These were mostly too shiny and romantic for our taste, but we definitely enjoyed meeting all these amazing people. I didn't photograph much, but most of us have blogged about the event with better pics (in Finnish: check out  for example Oma Koti Valkoinen or Rintsikka, or the links in the Finnish text).  Anyways, we had just the greatest time. I can't wait to get back together again for the Habitare-fair (furniture, interior, decoration, design) and the launching of CASA-blogs on September 16th!

8 comments:

  1. Ilta oli todella onnistunut ja tuntui siltä että olisimme kaikki tunteneet toisemme jo vuosia! <3 Kiitos sinulle ja miehellesi ihanasta seurasta ja hauskanpidosta! <3 <3 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinäpä sen sanoit! Ei kyl yhtään tuntunut, et olisi marssinut tilaan täynnä "tuntemattomia" :) Kiitos teille kaikesta vaivannäöstä, oli upeat juhlat ja upea koti! <3

      Delete
  2. Oli ihanaa vihdoin tavata sinut ja oli mukava tavata miehesikin. :) Ilta oli upea ja yksi parhaimmista pitkään aikaan! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, oli ihan mahtavaa tavata ja upea ilta! <3

      Delete
  3. Oli äärettömän upeaa nädä M ja T!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, me ollaan melkoinen nähtävyys ;) Oli kyl huippua tavata!

      Delete
  4. Right back at you sweetie <3

    ReplyDelete
  5. Oli tosiaan ihana tavata ja totta, että ihan kuin oltais tunnettu jo pidempääkin kun juttu luisti niin hyvin kaikkien kesken vaikka kyllä vähän jännitti tulla/mennä tilaisuuteen jossa ei tunne ketään :)

    ReplyDelete