8/29/2012

New Ikea + Classic Design


Sain tyylikkäästä Rintsikka-blogista Oonalta ja Petteriltä haasteen bongailla mieluisia uutuuksia Ikean kuvastosta. Haaste on alunperin Sisusta siis-blogin Ennen aivoitus, jossa kuuluu valita kolme suosikkia ja ennakoida, mikä mahtaisi olla kuvaston hittituote. Kuvastossahan on monenlaista silmänruokaa, mutta päätin lähestyä tätä meidän "ostoslistan" kannalta. Nyt kun vaatehuone on jo lähes valmis ja saamme kohta sieltä lastensängyn ja lelut pois, on hyvä aika miettiä vaatehuoneen ja päämakuuhuoneen sisustusta. Ehkä se on tämä syksykin, kun kaipaa tähän asti todella minimalistiseen sisustukseen ripauksen kodikkuutta. 

Ikean uutuuksista meille lähes varmasti kotiutuu neulottu Ursula-huopa. Tällaista olen etsinytkin, eikä tosiaan ole hinnalla pilattu. Olen myös harkinnut Nordli-sivupöytää yöpöydäksi. Nordlissa on näppärä laatikko, jossa on sisällä taso. Laatikko on takaa auki, ja takajaloissa on mahdollista pujottaa johdot siististi. Sisään saisi siis kännykät sun muut latautumaan ja johtohässäkät kivasti pois silmistä. Fiksua! Pöytä on muodoltaan kaunis ja koristeellinen, mutta kuitenkin tarpeeksi suoralinjainen, ettei ihan mene ihan hömppäromanttiseksi. Sopii hyvin meidän makkarin "teemaan": ylellistä mutta yksinkertaista. Nuo uudet Varlig-lyhdyt ja lämpökynttiläkupit ovat myös todella kivat, niin makkarissa kuin vaikka sohvapöydälläkin. Lisäsin kollaasiin vielä nuo alle euron tuoksukynttilät, tuohon rahaan niitä raaskii poltella hieman useamminkin. Kollaasissa on myös vaatehuonetta varten Tam Tam-jakkaraklassikko, joka ei arvatenkaan kuulu Ikean uutuuksiin. Tam Tam:illa olisi hyvä istua ja miettiä mitä päälleen heittää, ja sitä voisi myös käyttää ylähyllyille kurkotteluun. Ehkäpä sen sisälle voisi myös kätkeä nukkaharjaa sun muuta vaatteiden hoitovälinettä?

Haasteeseen kuului vielä ennakoida kuvaston hittituotetta ja haastaa mukaan kolme blogia. Haasteen voisivat napata siis Suvi Valkoisesta Harmajasta, Rouva M Onnenpyörästä ja tietysti kiusaan taas Mööpelin Elliä aina tilaisuuden tullen :) Hittituotteen osalta veikkaan samaa kuin Oona ja Petteri, eli tuota Lappljung Ruta-koristetyynynpäällistä. Meillä en kyllä jostain syystä tuota näe, vaikka se ihan kivalta kuvissa näyttääkin. Mitäs te veikkaatte? Ja mitkä oli teidän suosikit? 

P.S. Ensi viikolla meillä tosiaan alkaa projekti lastenhuone ja sen myötä myös päämakuuhuoneen ja vaatehuoneen sisustus. Lastenhuonetta varten tein itseasiassa juuri erään hankinnan, jollaista en koskaan kuvitellut hankkivani.. vastoin sisustusmakuani täysin. Tällaista siis luvassa, toivottavasti jaksatte seurailla mukana! Niin ja muistakaahan osallistua Habitare-arvontaan, osallistumisaikaa on jäljellä enää perjantaihin!

I was challenged to find three faves from the new Ikea catalog, and to predict the hit item from their new collection. The catalog was packed with beautiful furniture and home accessories, so I approached the challenge from the point of view of what we need: some homey touches for the walk-in-closet and master bedroom. I'm intrigued by the Nordli-nightstand, and particularly how it neatly conceals cords. I also adore the Ursula-throw and the Varlig-lantern. The scented candles I included because they are very affordable, which is nice for someone like me who likes to light candles often. The Tam Tam table is a design classic, obviously not found in the catalog. I was thinking of getting one for the walk-in-closet. Handy for sitting while thinking of what to wear, for reaching on the higher shelves and possibly also for storing some textile care products. What were your favorites from the new catalog? I am thinking the Lappljung Ruta-decorative pillowcase will likely be a big hit, although it's not exactly my style. It does look nice in pics though.

8 comments:

  1. Ursula oli vähän pettymys ihan paikan päällä katsottuna. Tosi kivoja tuotteita olet muuten löytänyt :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aijaa, harmi. Kuulosti niin lupaavalta, kun oli 100% puuvillaakin. Täytyy käydä itsekin katsomassa. :) Kiitos varoituksen sanasta, niin tietää katsella vaihtoehtoja!

      Delete
  2. Mukavia tuotteita olet koriin valinnut ja kyllähän tuo blogityyny varsin kova suosikki ehdokas on. Tosin minusta sen pinta on liian karkea... sellainen silkkisen pehmeä sen olla pitää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun olisi selvästi pitänyt silloin perjantaina tulla hypistelemään näitä tekstiilejä Ikeaan ;) Oikeassa nimittäin olet, ei karhea sisustustyyny kiva ole. Samoin on aika inhaa että muuten aika kiva Eivor-huopa on _akryyliä_, ja jos tuo Ursulakin on "livenä" ihan susi. Toivottavasti edes Birgit Strå-huopa/päiväpeitto olisi kivantuntuista puuvillaa. Kodintekstiileissä pitäisi oikeasti panostaa paitsi siihen designiin, myös kestäviin ja pehmoisiin materiaaleihin. Ei kai Ikeassakaan se hinta nyt niin justiinsa ole, itse ainakin maksaisin mieluusti hiukan enemmän jos tuote sitten pysyisikin pidempään hyvänä.

      Delete
  3. Kiitos haasteesta! :) Laitan toteutukseen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva juttu :) Odottelen mielenkiinnolla poimintojasi!

      Delete
  4. M & T on niin huippuja, joten teille on blogissani tunnustus.

    p.s. Nähdään talkoissa ;)

    ReplyDelete