Tänään purettiin pystypalkit vanhoista väliseinistä ja aloitettiin uusien seinien pystytys. Saarekkeen yläpuolelle laitettiin liimapuupalkki, sillä saarekkeen kohdalla ollut pieni seinän pätkä oli kantava.
Vanha väliseinä purettiin, puuhella kannettiin pois ja katto tuettiin liimapuupalkilla |
Kellarin ovi asennettiin ja sitä ympäröivä seinä rakennettiin. Ovi on yksi alkuperäisistâ, sillä se puretaan kesällä pois. Ovea tarvitaan nyt kuitenkin pitämään eristämättömän kellarin kylmyys poissa muusta talosta.
Myös olohuoneen ja ruokailutilan välinen vanha seinä on nyt kokonaan purettu ja raamit uudelle, korkeakaappien taustalle tulevalle seinälle on pystytetty.
Uusi olkkarin ja ruokailutilan väliseinä, johon korkeakaapit upotetaan |
Alakerran patterit poistettiin ja haettiin kipsilevyt, jotka laitetaan huomenna keittiön lattiaan. Tiistaina toivon mukaan laitetaan lattialämmityskaapelia ja laatoitetaan keittiö. Keskiviikkoon/torstaihin mennessä yritetään saada keittiöön alakaapit (ne on jo kasattu!) paikoilleen, jotta kivitasokaverit pääsevät mittailemaan. Ehkä jo viikon päästä mittauksesta meillä olisi keittiössä kaappeja ja kvartsitasoa. Päästiin siis jo tänään rakennushommiin, eli remppa etenee odotettua sutjakkaammin. Mikä on hyvä, sillä on pakko muuttaa jo 31.1. :)
Voi että millä vauhdilla teillä etenee! Upeeta!
ReplyDeleteHeh, kiitos! Itsekin olen yllättynyt siitä miten paljon on jo tehty! Onhan tuo mies ja appiukko siellä jo paahtaneetkin 4 päivää aamusta yöhön :)
ReplyDelete